Martha, Swan 37

Martha, Swan 37

Swan 37 Martha rakennettiin Nautorilla 1972 runkonumerolla 042. Vene kuljetettiin suoraan Englantiin Cronwalliin ensimmäiselle omistajalleen William James Rogersille. Vene sai nimekseen ”Cornish Chough” Cornwallin kansallislinnun mukaan. Vene rekisteröitiin Falmouthin satamassa toukokuun 23. 1972 numerolla 342545.

Philippe Daudi osti veneen Ruotsiin keväällä 1994. Vuosina 1996-98 Philippe teki veneeseen perusteellisen kunnostuksen, johon hän sai ohjeita Nautorin Lars Strömmiltä. Pohja hiottiin ja epoksikäsiteltiin, laidat ja kansi maalattiin Awlgrip maalilla. Vene sai kunnostuksen yhteydessä nykyisen sinisen värinsä ja kansi päällystettiin teakillä. Kiinteä riki uusittiin, moottori peruskunnostettiin ja sisätilojen puupinnat lakattiin.

Vene purjehti Ruotsissa vielä useita vuosia ennen kuin nykyinen omistaja vuonna 2012 sai vihjeen myyntiin tulevasta klassikko S&S Swanista. Veneen silloinen omistaja oli jo ehtinyt ostamaan itselleen seuraavan, suuremman kokoluokan Swanin ja joutui nyt luopumaan 37:sta.

Vene purjehdittiin Suomeen syksyllä 2012 reippaiden tuulten saattelemana. Toinen legi Tukholman Djuröstä Suomen puolelle Utöseen sujui kaksi tuntia arvioitua nopeammin. 37 osoitti loistavat purjehdusominaisuutensa. Vene pysyi ruorimiehen käsissä hyvin ja syvän runkomuodon ansiosta kulku oli rauhallista isommassakin aallokossa. Keväällä 2013 vene sai uuden nimen Martha.

Venettä on kunnostettu vähitellen perinteitä kunnioittaen ja vuosinen varrella kertynyttä varustusta on pyritty yksinkertaistamaan. Jokainen purjehdus Swan 37:lla opettaa jotain uutta. Marthan ruorissa tuntee nöyryyttä S&S veneiden rikasta historiaa kohtaan ja veneen hienot purjehdusominaisuudet nostavat suupielet hymyyn. Marthalla on todellinen ilo purjehtia.

Leda, Swan 36

Leda, Swan 36

”Leda” Swan 36 S&S 52/1969, rakentaja Nautor, Pietarsaari. Vene on myyty suoraan Englantiin ja nimeksi on silloin tullut ”Allamanda”. Omistajana on ollut yksityinen henkilö, mutta vuonna 1972 ”Allamanda” myytiin kolmen henkilön yhteisomistukseen. Pari vuotta myöhemmin yksi omistajaryhmän jäsenistä lunasti veneen itselleen. 1978 vene myytiin jälleen, ja Lontoossa asunut omistaja rekisteröi veneen uudeksi nimeksi ”Salamanda of Hamble”. Vene on koko Englannin aikansa ollut Southampton/Hamble -alueella ja sitä on käytetty ahkerasti kilpailutarkoituksiin, mm. klubipurjehduksiin. Suomeen vene ostettiin Hamblesta kesällä 1987. Edellinen omistaja, joka hankki sittemmin Swan 38-veneen, ei myynyt nimeä, ja uudeksi nimeksi löytyi sopiva nimi mytologiasta, ”Leda”.

Ensimmäisenä talvena vene ehostettiin perusteellisesti, säilyttäen kuitenkin niin paljon alkuperäistä kuin mahdollista. Välttämättömiä korjauksia ja uudistuksia tehdään jatkuvasti aina tarpeen mukaan, mutta mainita voi että alkuperäiset B&G-instrumentit joutuivat vaihtoon vasta kun asentamisesta oli kulunut 40 vuotta, ja kaikki lopettivat toimintansa samana kesänä!

Turussa pidetyssä Swan Anniversary Regatassa 2006 ”Ledalle” myönnettiin ”Best Maintained Swan Award” ja vuonna 2016 Swan Regatassa Ola Hallman Memorial Trophy. Venettä käytetään pääosin retkipurjehdukseen Itämeren alueella.

”Leda” Swan 36 S&S 52/1969, builder Nautor, Finland. The first owner was an Englishman and the name given to the boat was ”Allamanda”. In 1972 she was sold to a group of three sailors, but a couple of years later one of them bought ”Allamanda” to himself. Some more years after that the boat was sold again, the new owner lived in London and he changed the name to ”Salamanda of Hamble”. The boat has spent all her years in England in the Southampton/Hamble area and has been both cruising and racing, for example in club races. To Finland ”Salamanda” moved in summer 1987. The previous owner did not sell the name (he bought a Swan 38) and so the boat had to be re-christened: the new very suitable name ”Leda” was found in the Greek mythology.

During the first winter in Turku, the boat went through an extensive face-lift by the new owners. Many cosmetic improvements were needed but as many original features and fittings as possible were left unchanged. Necessary repairs and changes must naturally be made when needed, but for example, the original B&G instruments lasted full 40 years: when they got tired they all did that during the same summer!

In the Swan Anniversary Regatta in Turku in 2006 ”Leda” was given the ”Best Maintained Swan Award”, and in 2016 Swan Regatta the Ola Hallman Memorial Trophy. Every sailing season from May till September ”Leda” is cruising in the Baltic waters.