Meri-Mari

S/Y Meri-Mari on Eino Antinojan itselleen vuonna 1968 rakentama 37- jalkainen puinen purjevene. Sloopin on suunnitellut maineikas New Yorkilaistoimisto, Sparkman & Stephens. Sen design-numero on 1948-6. Samoilla suunnitelmilla on rakennettu 6 kappaletta sisarveneitä, eri veistämöillä Euroopassa.

Vene oli tuohon aikaan viimeisiä puuveneitä siirryttäessä lujitemuoviin. Veneen sen aikainen innovaatio on, että siinä on kaksoislateraalipohja: köli ja peräsin ovat erillisiä. Eväkölissä on trimmiperäsin, joka mahdollistaa jyrkän nousun tuuleen ja sen takana varsinainen skegiin kiinnittyvä ohjailuperäsin. Takila on pysynyt samana, masto on vaihtunut puisesta alumiiniseksi, parduunat ovat poistuneet ja plokit ovat vaihtuneet vuosien varrella (Veneessä on laatikollinen vanhoja kovalevyplokeja).

Me olemme olleet Meri-Marin viides omistaja vuodesta 2006. Suomenlinnan Pursiseurassa se on ollut vuodesta 1989. Pekka Lindfors, joka oli sen edellinen omistaja, osallistui juhlavuonna 1992 (Kolumbuksen Amerikan löytäminen, 500-vuotta) järjestettyyn ARC-kilpailuun, Gran Canarialta Atlantin yli Santa Luciaan, sijoittumalla ensimmäiseksi puuveneluokassa.

Vene on täyttänyt kuluvana vuonna 50-vuotta, ja se on nyt suuressa remontissa. Kaksi vuotta sitten, maasähkö oli päässyt purkautumaan pilssiveteen, ja tuolloin osa teräksistä pääsi syöpymään. Teräsosat olivat silminnähden syöpyneet. Onneksi veneen 33mm paksut irocco-ponttilaudat olivat liimatut, eivätkä niitatut. Venepuuseppämme kehotti myös varmuuden vuoksi tarkistamaan kölipultit. Otimme heti yhteyttä vahingosta vakuutusyhtiöömme, josta tulikin kieltävä vastaus runsaan puolen vuoden tutkimusten jälkeen.

Tiesimme että tuosta tulisi aika suuri ja hintava remontti. Työt alkoivatkin sitten kesäkuussa -18 purkutöillä ja vanhan moottorin poistolla. Olimme lunastaneet uuden moottorin ennen remontin alkua. Vanha moottori sijaitsi kölin päällä optimoiden tasapainon ja suoran akselin. Tarkoitus oli siirtää moottorin paikkaa taakse päin, avotilan alle. Olimme kuitenkin sitä mieltä, että 150kg:n moottori ei kovin dramaattisesti muuttaisi 7 000kg:n venettä ja sen tasapainoa.

Moottorin poiston yhteydessä paljastui, että 12 laminoitua irocco-kaarta olikin osittain lahonneet ja keulasteevekin pitäisi vaihtaa. Nyt remontti kasvoi ja kölipulttien irrotus tuntui rutiinityöltä. Saneeraukseen tulikin 8,5 viikkoa lisäaikaa. Lokakuun lopussa pohja voitiinkin sitten sulkea. Nyt on meneillään sisätöiden teko, mihin kuuluu mm. uuden moottorin, uuden moottorikotelon, uusien turkkilautojen- ja pöydän sekä vanhojen penkkien asennus.

Taidot

Lähetetty

9.12.2018